Kartturin tarina

Kartoissa on jotain niin perustavanlaatuisen kiehtovaa, että sitä on toisinaan vaikea pukea sanoiksi. Jotain, joka konkretisoi koetun ympäristön muistoihimme, luoden sisäisen kartan, johon yhdistyvät mielikuvat ja tapahtumapaikat. Sisäinen kartta luo tapahtumille järjestyksen, sijoittaen ne paikkaan, iskostaen mieleemme tietyn kadunkulman, jossa oli jotain kaunista, tai tapahtui jotakin erityistä. 

Olen aina rakastanut karttoja. Voisin jäädä tutkimaan niitä tuntikausiksi ja yhä edelleenkin, niin toisinaan käy. Jostain syystä paperikartat ovat minulle tärkeitä, joskaan en kiistä digitaalisten karttasovellusten näppäryyttä. Paperikartan rajoitteet tulevat kuitenkin vastaan silloin, kun kartta halutaan muuttaa sisustukseen sopivaksi taiteeksi. Tähän tarkoitukseen puu on elementtinä mitä parhain. Se on maanläheisin materiaali, jota voidaan työstää mitä erilaisimpiin teoksiin ja käyttötarkoituksiin. Esteettisenä taide- ja sisustusesineenä se on omaa luokkaansa. Minua viehättää erityisesti se, kuinka siitä on mahdollista saada aikaan jotakin ajatonta ja merkityksellistä ilman, että sen sisäsyntyinen kauneus tulisi uhatuksi. 

Kohdatakseen katsojansa sisäisen kartan ja tuottaakseen kartoille tärkeää hahmottamisen selkeyttä, kartan on oltava realistinen. Piirtäessä ja sovittaessa karttaa, sen tiestöä, maa- ja vesirajoja, leikkauspöydällä toimivaan kokoluokkaan ja kehykseen, on ajoittain haasteita ja pikkutarkkuuttakin vaaditaan, mutta lopputulos palkitsee joka kerta. Karttataiteen on tarkoitus tuottaa iloa ja estetiikkaa. Haluamme tarjota teoksen hyville muistoille. Merkityksellisiä mielleyhtymiä Sinunkin seinällesi.

Henri / Kartturi